Joukkue-esittely U12

14.04.2021

Aakoo Juniorit U12

Olemme iloinen, sekalainen sakki tyttöjä, poikia, pitkään pelanneita ja vasta-aloittaneita. Joukkue on saanut joka kausi uusia pelaajia ja vuosien varrella lopettaneita on vain muutamia. Muutamia pelaajia on siirtynyt toisiin seuroihin jatkamaan jääkiekkoilua. Vaikka joukkueessa on monen tasoisia harrastajia ja korona-rajoitukset on jakanut joukkueen pienryhmiksi, kokee pelaajat joukkuehengen kuitenkin hyväksi.

Joukkueessamme pelaa 2009, 2008 ja 2007 syntyneitä tyttöjä ja poikia. Kaudella 2020-2021 joukkue pelasi jääkiekkoliiton Kymi-Saimaa U12 aluesarjaa.

Joukkueemme on ollut kasassa viitisen vuotta, siitä kun pelaajamme siirtyi kiekkokoulusta eteenpäin ja heistä perustettiin F-junnu joukkue.

Joukkue on harjoitellut kolmesti viikossa jäällä. Korona-rajoitusten aikana harjoitus määrät ovat vaihdelleet ja harjoituksiin on lisätty ulkotreenit. Kesäisin joukkueella on ollut harjoituksia kerran tai kaksi viikossa. Kesäisin harjoituskissa on ollut rullakiekko, sählyä, lihaskunto- , liikkuvuusharjoitteita ja yleisurheilua, sekä jalkapalloa.